RANUAN ELÄINPUISTO
Syksyllä käytiin mieheni kanssa pikalomalla lapissa viettämässä 27-vuotis syntymäpäivä viikonloppua. Tai no oikeastaan yövyttiin oulussa ja siitä jatkettiin matkaa Ranualle jossa käytiin sitten eläinpuistossa. Viisi vuotta sitten viimeksi olin käynyt mummon ja ukin kanssa niin pitihän se miehen kanssa lähteä katsastamaan. Koska hän ei ollut ikinä sinne päässyt. S-etukortilla sai lipusta alennusta -10% niin ei lipun hinnaksi jäänyt kuin 18.50€, eli mielestäni kyllä sen arvoinen mitä eläinpuistossa on. Ranuan eläinpuistossa asuu Suomen ainoat jääkarhut sekä 50 muuta arktista sekä pohjoista eläinlajia. Yhteensä puistossa on jopa 200 eläintä. Tällä hetkellä muutamat eläinaitaukset olivat väliaikaisesti poissa käytöstä mutta muuten oli kyllä aivan ihana ikimuistoinen reissu. Reissun kruunasi se että kaikki eläimet olivat näkösällä ja niistä pääsi jopa napsimaan muistoja kameralle. Eli suosittelen menemään syksyllä heti aamusta kun puisto aukeaa, koska eläimillä on ollut ruoka-aika ja sen takia eläimet ovat esillä. Toinen matkan kohokohta oli se että päätettiin jatkaa matkaa vielä vanhempieni luokse kainuuseen yökyläilemään.
Kyllä se niin on että rakastan luontoa ja olisi tehnyt mieli ajaa ihan kunnolla lappiin saakka katsomaan kunnon ruska-aikaa. Mutta harmi ei ollut aikaa lähteä sinne. Ehkä ensivuonna, jos vaikka pääsisi käymään samalla Norjassa koska en ole siellä päässyt käymään.
Kommentit
Lähetä kommentti