Kääpiöparta-agama





Seuraavaksi aijon esitellä pinta raapaisuna meidän perheen vauvelit jotka toisin alkaa olla jo aikuisiässä. Kyseessä on siis matelijalaji joka on agama. Meidän agamat ovat kääpiöparta-agamia ja ne ovat lajistaan pogona minor sekä pogona henrylawsoni.  Laji on kotoisin Australiasta, mutta kyseiset liskot ovat hankittu Suomesta kahdelta eri vastuulliselta kasvattajalta.  

Miksi hankimme liskoja? Miehen kanssa meidän haaveena oli pitkään hankkia lisko ja päädyimme agamiin tutkittuamme lajista enemmän. Toki liskokuumetta ei auttanut yhtään että miehen veljellä oli täysikokoista isoja agamia kaksi kappaletta. 

Paljon eri foorumeita tutkittua sekä Facebook ryhmiä löysin kasvattajan jolta päätimme hankkia liskon. Tällöin alkoi viestittely kasvattajan kanssa ja aloimme hankkimaan terraariota sekä sinne varusteita ja sisustuksia. 

Terraarion hankinnassa päädyimme käytettyyn terraarioon ja sen kävinkin hakemassa 50e hintaan Porvoosta saakka. Toki bensoihin meni hieman että voisi ajatella että n. 100e. Lisäksi terraarioon tilattiin netistä lämpölampun kupu ja vaihtolamppuja. Loisteputkiyksikkö sekä uvb valoputki. Sekä hirveän paljon kasveja ja muita tarpeellisia kippoja kuppeja ja vitamiinejä. Näihin meni abaut 300e

Tosiaan vuonna 2020 keväällä hankimme uros liskon nimeltään Riepu. Hintaa liskolle en tarkalleen muista mutta 100-120e + bensat pääkaupunkiseudulle sekä takaisin.  Mukaan saatiin pienenpieni määrä matosia sekä sirkkoja. 

Syksyllä 2020 pienenpieni lisko vauvakuume iski ja halusin heti lisää kavereita riepulille eri terraarioon tietysti.  Pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen päätimme kotiuttaa kaksi naaras liskoa nimeltään Raasu sekä Reppana. He taisivat kustantaa yhteensä n.200e. Ennen liskojen hankkimista taas oli ensimmäisenä terraarion hankinta ja sen kävin noutamassa käytettynä 25e hintaan Tampereelta. Lisäksi sisusteta ja muuta härpäkettä taas 200e edestä. 

Mitä liskot kustantavat? Niin vaihtelevasti kuukausittain 10-100e/ kk. Liskot syövät 50/50 ötökkää ja kasviksia, hedelmiä sekä marjoja. Lisäksi täytyy hankkia välillä lisää ötököitä,vitamiineja, lamppuja tms. Myös meidän liskoilla on vakuutus. Luitte aivan oikein meidän liskoilla on Agrian kautta matelija vakuutukset ja ne ovat n.50e/per lisko vuodessa.  Näin ollen se tuo turvaa jos matelijalle sattuu jotain niin voi huoletta viedä eläinlääkäriin tarkistutettavaksi. 

Tämä liskolaji on siis ensimmäinen miehelleni sekä minulle joten tutkimista on riittänyt. Lemmikkinä nämä liskot ovat lajistaan helppoja joten sopii myös alottaville matelijaharrastajille. Liskot päivittäin eivät tarvitse altivisointia terraarion ulkopuolelta, mutta tykkäävät katsella kun omistajat touhuavat sekä mitä telkkarista tulee. Ovat luonteeltaan siis hyvin Ulla Taalasmaita.  Rakastavat ruokaa sekä lämpöä. 

Haluatteko tietää lisää agamista tai ylipäätään niiden elinoloista postauksien muodossa?  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tölkkihattu vai lonkerolakki ?

TERVETULOA

YSTÄVÄNPÄIVÄ